Me kaipaamme kovasti rakkautta, mutta pelkäämme antautua sille. Turvallista rakkautta on se, jonka luo itse. Silloin kun olen itse rakkaus yhä enemmän ja enemmän, minulla ei ole mitään pelättävää.
Rakkauden oppiminen ei kuitenkaan ole helppoa. Lapsena me olemme (toivottavasti) saaneet osaksemme ja kokeneet rakkautta, mutta vanhetessamme emme saa jäädä sitä odottamaan, vaan meidän on itse tultava siksi rakkaudeksi jota haluamme kokea.
Tähän rakkautena olemiseen ja rakkauden kokemiseen liittyy ainakin neljä sisäistä toimintaa. Tavallaan ne ovat itsestään selviä, mutta kun niitä ryhtyy tutkimaan, huomaa miten ällityttävän vaativia ne kaikkia ovat. Ollakseni rakkaus minun on avattava sydämeni:
- Ottamaan vapaasti rakkautta vastaan.
- Antamaan vapaasti rakkautta.
- Kokemaan rakkaus itsessäni.
- Kokemaan rakkaus maailmassa.
Jos sulkee silmänsä ja miettii aivan realistisesti, kuinka monelta ihmiseltä todella on valmis ottamaan vastaan rakkautta avoimesti ja vilpittömästi, niin saattaa hämmästyä. Ehkä yhdeltä, vai onko hänkin mielikuvitushenkilö.
Samalla tavoin voit käydä läpi nuo kolme muuta kohtaa. Se on oikein terveellistä ja silmiä avaavaa. Meillä on vielä pitkä matka edessämme päästäksemme rakkauteen, luodaksemme tästä rakkauden planeetan.
Rakkautta on siis harjoiteltava, rakkauden tunteen kestämistä (kaikkine siihen liittyvine pelkoineen), pieniä rakkauden tekoja (siis millaisia? Niin, tiedämmekö edes mitä rakkauden teko voisi olla? Edes pieni?)
Rakkaudella on pitkä historia sukupuolisesta ja heimorakkaudesta, kansan, ihmiskunnan, kaikkien olentojen ja koko maailmankaikkeuden rakastamiseen - ja siis rakkauden ottamiseen vastaan ja rakkautena olemiseen.
Joku on sanonut, että rakkaus on verbi, ja ymmärrän kyllä että hän tarkoittaa hyvää. Ettei rakkaus ole vain vain rakkaudesta puhumista, vaan on myös tehtävä jotain sen eteen tai sen osoittamiseksi.
Silti tuo lause tuntuu minusta ahtaalta. Kun lähden miettimään rakkautta, silloin rakkauden ajatukset ovat luonnollisesti ensimmäisiä, seuraavaksi joudun etsimään ja harjoittelemaan itsessäni rakkauden tuntemista, sekä pelkkänä tunteena ilman kohdetta, ja sitten kohteiden kera. Minusta alkaa tulla rakkaus tietoisuutana, rakkaus tunteena, ja kolmanneksi voin alkaa olla rakkaus tahtovana olentona. Se ei tarkoita että tahdon rakkautta sinne tai tänne, vaan sitä, että rakkaus elää ja toimii minun tahdossani.
Rakkauden ajattelu on jotain mikä kohdistuu siihen mitä jo on, menneisyyteen. Rakkauden tuntemisessa voin elää nykyhetkessä, ja rakkauden tahdossa elän kohti tulevaisuutta, kohti tulevaisuuden maailmaa ja ihmiskuntaa.
Huomaan että tuota "rakkauden tahtoa" täytyy vielä selventää. Se on tahtoa, joka elää rakkaudessa, joka kohtaa rakkaudella kaiken mitä se kohtaa. Se ei erottele. Se rakastaa kaikkea. Se asettaa kaiken paikalleen. Se kerää sen yhden roskan päivässä ja enemmänkin. Se ei laske montako kertaa se on antanut anteeksi. Se oivaltaa, että maailmantahto tulee sen luokse silloin kun me sallimme sen tulla, eikä se kysy "miksi". Se vain tahtoo rakkaudessa ja toimii.
Jouduin itse miettimään rakkauden kosketusta kun toisen käden sormissa on ongelmia. Ajaessani autolla pidän mielelläni ohjauspyörästä vain sormenpäillä. Se tuntuu vapaalta ja avaralta ja selkeältä. Mutta sormenpäät edustavat ajattelua. Ymmärsin että minun on saatava rakkaus ulottumaan tahtoon niin, että voin koskettaa ohjauspyörää kämmenen keskiosalla (tunne) tai aivan kämmenpohjalla (tahto). Miten kömpelöltä se tuntuukaan, mutta myös juurevalta. Koko olemus tuntuu toisenlaiselta kun lisää rakkauden lämmön tähän uuteen kosketukseen tai tarttumiseen.
Rakkaudessa on niin paljon sävyjä, mutta kokonaisuutena: Tie eteenpäin kulkee yhä syvemmän rakkauden kautta. Se mitä rakastan oman minäni kautta, se muuttuu kuoleman jälkeisessä elämässä viisaudeksi, joka tulee mukanani seuraavaan elämään. Ja toinen puoli tuosta rakkaudesta imeytyy koko tähän maailmankaikkeuteen, jossa me elämme.
Rakkaudella
Matti
PS. Me ihmiset menemme helposti äärimmäisyyksiin. Saatamme esimerkiksi innostua rakkaudesta ja sen tahtomisesta niin, että alamme vaatia sitä itseltämme - ja muilta. Mutta silloin se kääntyykin vastakohdakseen. Rakkaus on rakkautta vain niin kauan kuin se ei vaadi mitään (muista Sofian sanat Korkeassa veisussa), kun se vain on, omassa tasapainossaan, rauhassaan, lämmössään ja täydellisessä myötätunnossa niin kaikkea inhimillisitä kuin kaikkea universaalistakin kohtaan.
Kommentit